ÅTTOPOJAT




ORKESTERI

VIERAILIJAT

HYVÄ TARKOITUS

KOTIIN


ISIN KANSSA


AllstarCD 016, 2004
Tuplalevy: CD ja karaoke-DVD.
Tuotto on lahjoitettu SOS-Lapsikylät ry:lle.

Åttopojat päätti isien ja isoisien voimalla huolehtia siitä, että päiväkodeissa ja lastenkammareissa kautta maan raikuu tästä eteenpäin myös miehen ääni. Levyllä on lastenlauluklassikoita ja muutama uudempikin kappale, esitettynä kunnon poljennolla ja isille sopivassa äänilajissa. Tämän jälkeen yksikään isi ei voi välttyä oppimasta klassikoiden sanoja, säveltä ja niistä välittyvää tunnelmaa. Levy on siis jokaisen äidin toivelevy.

Suosiollisen sponsorimme avustuksella jokaiseen Suomen kunnalliseen päiväkotiin on lahjoitettu yksi levy, yhteensä noin kolme tuhatta kappaletta. Yritämme sillä eleellä kantaa kortemme kekoon sen puolesta, että Suomessa edelleenkin näytettäisiin miehen mallia.

Helsingin Kuvataidelukion oppilaat ovat huolehtineet karaokeversion piiroskuvituksesta.

Levyn kesto on liki tunti, joten huonompikin nukkuja, isistä puhumattakaan, saa levyä kuunnellessaan unen päästä kiinni.

 


LEVYT

Isin Kanssa


Kauneimmat Snapsilaulut
Aatetta Jaloa
Karheimmat Rakkauslaulut
Iltanuotiolla
Rantojen Miehet
Näin Naapurissa
Miesasiavaltuutettu
Kootut runot
Roosa ja minä

 




Ota yhteyttä orkesteriin © 2006 Kalkhas Oy
Osta levy